"Ei pirise enää koulun kello" - Kerronnallinen tutkimus opettajien ikääntymiskokemuksista

Tutkitut perusopetuksen ja lukion opettajat olivat viimeisiä vuosia työssä tai juuri eläkkeelle siirtyneitä sukupolvikokemuksiltaan suuriin ikäluokkiin lukeutuvia opettajia. Teoreettisena lähtökohtana oli käsitys, että kertoessaan elämästään, yksilö samalla rakentaa identiteettiään. Tarkoituksena oli selvittää, minkälaista kerronnallista identiteettiä ikääntyneet opettajat tuottivat ja miten yhteiskunnan mallitarinat, kulttuuriset kertomukset koulusta, ikääntymisestä ja eläkeläisistä, rakensivat kertomuksia ja yksilön identiteettiä. Opettajien kertomuksista nousi esiin yksi yhteinen ydinteema, ideaali eläkkeelle siirtyvästä opettajasta. Ihanteena näyttäytyi tilanne, jossa opettaja tekee tunnollisesti ja pätevästi työnsä loppuun saakka, viralliseen eläkeikään asti. Opettajien kertomukset voitiin jakaa karkeasti kolmeen luokkaan. Progressiivisia kertomuksia luonnehtivat onnistuneet ratkaisut eri elämäntapahtumissa. Regressiivisissä kertomuksissa painottuivat vastoinkäymiset. Eläkkeelle siirtyminen ei ollut myönteinen kokemus. Pysyvyyskertomuksissa tapahtumien kulku eläkkeelle siirtymisineen oli tasainen ilman erityisiä nousuja tai laskuja. Tehokkuuden, mitattavuuden sekä kilpailun ja talouden arvojen korostuneen esiinmarssin vaatimukset leimasivat opettajien kerrontaa. Voimavaradiskurssi ja kolmannen iän konstruktio olivat vallitsevat kulttuuriset ikääntymisen mallitarinat. Liikunnan harjoittaminen, sosiaalinen osallistuminen ja kiinnostus jokapäiväisen elämän ilmiöitä kohtaan nähtiin kertomuksissa keinoiksi saavuttaa hyvinvointia. Tavoitteena oli onnistunut vanheneminen. Vanheneminen käsitettiin onnistuneeksi, mikäli saa elää pitkään terveenä ja tyytyväisenä. Opettajien terveyden vaalimiseen tai saavuttamiseen liittyvä kerronta hyödynsi kulttuurista mallitarinaa, joka biologisoi ja medikalisoi elämän ilmiöt, myös ikääntymisen. Nuorekkuuden, hoikkuuden ja pitkän iän vaatimus otettiin kerronnassa tosissaan. Naisille määritetyt ulkonäköideaalit ja kauneuskriteerit ovat kulttuurissamme rajatummat ja lukkoon lyödymmät, mikä näkyi naisopettajien kerronnassa. Toisaalta ulkonäkökriteerejä ei hyväksytty, niihin suhtauduttiin ironialla tai huumorilla, toisaalta tuotiin esiin kamppailu oman nuorekkuuden puolesta. Koulua ja ikääntynyttä opettajaa kuvaava tarinavaranto elää rikkaana. Yksi elinvoimaisimmista ikääntyneisiin opettajiin kohdistuvista stereotypioista on se, että vanha opettaja ei sopeudu muutoksiin ja että hän on jäykkä asenteiltaan. Tutkimukseni opettajat eivät välitä leimautumisesta muutosvastarintaisiksi, vaan päinvastoin: he kokevat vastarinnan ja sen ilmaisun vahvuudekseen ja jopa velvollisuudekseen. Ikääntyneet opettajat kritisoivat nykykoulun paisunutta muutos- ja kehittämistyötä sekä tehokkuuden ja sopeutuvuuden vaatimusta. Samalla he tekivät eroa nuoriin opettajiin ja myös koulun johtoon. Aineistoni opettajista kahdeksan oli ennen aikaisella eläkkeellä. Opettajissa oli myös niitä, jotka olisivat halunneet jatkaa työssä vielä eläkeiän saavuttamisen jälkeen. Sairastuminen, oman terveyden vaaliminen ja läheisten ihmissuhteiden hoitaminen olivat tärkeimpiä syitä siirtymiseen ennenaikaiselle eläkkeelle. Myös vapautuminen koulun muutos- ja kehittämistyöstä houkutteli eläkkeelle ennen aikaisesti. Ikäodotus naisopettajaa kohtaan on ristiriitainen. Toisaalla on nuorekkuuden ja tehokkuuden odotus, toisaalla se, että hän viimeisinä työvuosinaan vähitellen vetäytyy, hiljenee ja siirtyy eläkkeelle heti kuin mahdollista. Vaikka koulu perinteisesti on mielletty sukupuoli- ja ikäneutraalina instituutiona, ikääntyneiden opettajien narratiiveissa koulun vuorovaikutusnäyttämö kerrotaan sukupuoli- ja ikärakenteen läpäisemänä."School bell rings no more" - A narrative study of the experiences of ageing teachers The aim of this research was to study teachers' experiences of ageing. The research participants, teachers from comprehensive and upper secondary schools, were approaching their retirement or had just retired and belonged to the baby boomer generations. The theoretical starting point was the conception that, while telling about their lives, individuals construct their identities at the same time. The purpose was to study the kinds of narrative identities elderly teachers produced and how cultural recourse, cultural narratives of school, ageing and pensioners constructed narratives and the identity of a person. The research was divided into three sub-studies. The answers to those were searched for by analysing the teachers' accounts and interviews of ageing. My narrative analysis is based on the teacher narratives. The teachers' narratives had one common core theme, the ideal of a retiring teacher. Ideal was the situation in which the teacher works conscientiously and proficiently until the end, the official retirement age. The teacher narratives were divided into three classes according to how the teacher narrated herself, career and retirement with regard to the ideal condition. Progressive narratives were characterised by successful decisions in different life situations. Regressive narratives emphasised misfortunes. Retirement was not a positive experience. In stability narratives the course of events including the retirement was placid without any particular ups or downs. The individualisation of the post-modern western society could be seen in the teacher narratives attached to both school and own ageing. The demands of the effectiveness, measurability and the values of competition and economy labelled the teacher narratives. The predominant model narratives of cultural ageing were resource discourse and third age construction. Physical movement, social participation and the pursuit of everyday interests were seen as ways to achieve welfare. The goal was successful ageing. Ageing was regarded successful if one could live long and be healthy and happy. The teacher narratives related to fostering or attaining health utilised the cultural model narrative, which biologizes and medicalizes the phenomena of life, including ageing. The demands of youthfulness, slenderness and long life were really thought of in the narratives. The ideals of physical appearance and beauty criteria for women are fairly limited and permanent in our culture, which could be seen in the narratives of female teachers. On the one hand the appearance criteria were not accepted, they were taken with irony or humour and, on the other hand, the struggle for one's own youthfulness and slenderness was brought out. There is an abundant reserve of narratives describing school and elderly teachers. One of the most vigorous stereotypes about elderly teachers is the one that an old teacher does not adapt to changes and she has rigid attitudes. The teachers of my research do not care about being labelled resistant to changes, on the contrary: They regard resistance and expressing it as their strengths and even their responsibility. Elderly teachers criticise the swollen change and development work of today's schools and the demands of effectiveness and adaptability. At the same time, they drew a distinction to young teachers and also to school administration. Eight of the teachers in my material were prematurely retired. There were also teachers who would have wanted to continue working after reaching the age of retirement. The main reasons for premature retirement included fostering one's own health and close human relations. Another reason for premature retirement was getting away from the change and development work of the school. The age expectation of a female teacher is contradictory. On the one hand there is the expectation of youthfulness and efficiency and, on the other hand, the expectation of gradual standing aside and slackening in the final working years and retiring as soon as possible. The interaction forum of schools is penetrated by gender and age system in the narratives of elderly teachers